Merlynnen

Tylsää, tylsää, tylsää. Kävin leffassa katsomassa KOMEDIAN mikä on aivan ennenkuulumatonta. Siellä ei vaan pyörinyt muuta kuin scifeily "District 9" jonka olen jo nähnyt (ja joka oli aivan hirvittävän tylsä arvosteluistaan huolimatta), alle kaksivuotiaille suunnattu animaatio, islamilainen leffa naisten kivittämisestä sekä kymmenkunta komediaa. Siispä päädyin katsomaan tuon komedian jonka nimeäkään en nyt lunttaamatta muista. Aivan, Kohti uutta. Se oli verrattain jonnenjoutava mutta onneksi siinä oli hyvät näyttelijät eikä mitään aivan kammottavan ärsyttävää. Pari hyvää vitsiäkin. Kai. Mieluiten olisin nähnyt Lukijan mutta kun se pyöri Engelissä ja minulla oli umpeutumassa yksi Finnkinon lippu niin menin tuota katsomaan.

Rikkoutuneesta uuninlasista on vihdoin ilmoitettu vuokraisännälle. Se on jokin tilaustarvike jonka tilaaminen kestää viikkoja. Saa taas nähdä missä kunnossa asunto on kun se vihdoin saapuu Suomeen.

Voi kun olisi joku tuttu, ehkä todennäköisesti miespuolinen, joka laittaisi kodin vempaimet kuntoon. Muttei vaan tuttavapiirissäni taida juuri tuollaista miestä olla. Yksi sääasema pitäisi laittaa, virustorjunta sekä tärkeimpänä tulostin. Ostin lasertulostimen huutonetistä muttei se asennoitunut itsellään tähän vaikka tuo Vista on kaikessa muussakin niin omatoiminen (suorastaan omavaltainen) että olisi voinut senkin asentaa kun asentelee kaikkea muutakin minulta kyselemättä. Ajurit pitäisi asentaa ja usb on parhaillaan pois päältä koneesta ja tuo on kai se pääongelma ("usb disconnected -exit/retry"). En tiedä mistä on kyse. Myönnän etten ole pystynyt/viitsinyt keskittyä koko juttuun kun en usko että sitä saisin itse tehtyä kuitenkaan.

Maailma on kaiketi täynnä pystyviä, teknisesti kykeneviä miehiä jotka osaisivat ilahduttaa yksin asuvaa naista esim. laittamalla näiden kodintekniikan kuntoon nopeasti ja käytännöllisesti mutta minun tuttavapiiriini ei ole siunaantunut ketään. On vaan erilaisia runonrustaajia, vahvojen psyykelääkkeiden käyttäjiä, joitain ihme selittelijöitä, en tajuu. Sitten jos olisi joku joka potentiaalisesti kykenisi niin se on niin vieras ettei oikein kehtaakaan pyytää. Tai viitsi kiusata. (Serkkuni oli yötä äitini luona yliopistoon pyrkiessään ja kun kysyin eikö äiti ollut pyytänyt serkkua laittamaan samalla tietokonettaan kuntoon niin äiti vastasi "En mä viitsinyt kiusata sitä").

Yksi vuosientakainen tuttu on joka osaisi näitä asioita tehdä ja häneltä kuulin tuonkin että kyse tässä ongelmassa on noista ajureista ja sain linkin sivulle josta ne löytyisi. Kirjoitin että haluisko tulla käymään täällä ma/ti ja asennella noita ja voisin tehdä jotain hyvää ruokaa. Ei sen jälkeen ole kuulunut mitään. Mutta hyvin ymmärrän - mä yleensä haluan nähdä kun tarvin häneltä jotain, hänellä on ollut tunteitakin minua kohtaan mutta olen kohdellut törkeästi. Vuosia sitten en tajunnut kohdelleeni törkeästi mutta tässä vuosien myötä on mulle jotenkin selvinnyt että olen niin tehnyt. Mietin tuota pyyntöäkin että onko liian törkeä mutta kun laitoin ruuan mukaan niin ajattelin ettei se ole yksipuolinen. Mutta kun en ole edes mikään gourmet-kokki eikä kyse ole jostain nälkäänäkevästä opiskelijapojasta niin hyväksikäyttöä/kiusaamista tuo silti on meidän historialla.

Aikanaan olisi ollut sun monenlaista tekniikan opiskelijaa muttei ne neidille kelvanneet tai neiti taas heille kun ei seksiä irronnut ettei nyt oo mitään kontakteja. Pännii. Voisi laittaa deittinetiin ilmoituksen jossa kertoo etsivänsä mieluiten teknisesti koulutettua fiksua miestä vakavassa tarkoituksessa. Sitten ekana hommana saisi laittaa kaikki pirun masiinat kuntoon täällä. Ihan sama kuinka tylsä on. Kuuntelen juttuja, nauran tylsillekin jutuille, huvitan ja tarvittaessa vaikka prostituoinkin itseni hetkeksi (jos ketään yhtään enää kiinnostaa) että saisin nuo saatanan vempeleet kuntoon. Tätä tämä keski-ikäistyminen on pitkälti ollut. Back to basics.

HIIOHOO - saan lääkitykseni ehkä siirrettyä A-klinikalle. Olen lääkitykseeni tosi tyytymätön. Doxalin olen joutunut nostamaan 400 mg mikä on annos jonka turvallisuutta ei ole enää taattu. Ahdistuslääkettä minulla ei ole ollenkaan ellei lasketa sadan päivän välein iteroitavaa Diapamia joka aina loppuu kahdessa viikossa. Olen aina ihmeissäni noiden Diapamien kanssa kun en ikinä niitä mielestäni käytä ja aina ne loppuu kuitenkin kahden viikon sisällä. Epäilen että täällä käy salaa jonkinlainen muinaisen saunatontun urbaani versio Diapam-tonttu kähveltämässä minulta aina Diapamini kun niitä satun saamaan.

Ehdot tälle lääkätyksen siirtämiselle on se että saadaan terveyskeskuksen potilasasiakirjani sekä suostun siihen että Diapameista luovutaan. Yleensä olen ollut sitä vastaan mutta nyt sanoin vilpittömästi että ihan sama. Oikeasti ne eivät merkitse minulle niin paljon. Kaikki ihmettelevät etten ole muka fyysisesti koukussa niihin mutta kun ne loppuvat niin nopeasti tuon pahantahtoisen tontun takia niin en milloinkaan ehdi muodostaa niihin mitään riippuvuutta! Viime satsin noudin 19.9 mutta lääke on ollut loppu jo ainakin pari viikkoa. Viimeksi näin sitä kun toiseksi edellisessä hermoromahduksessani vedin 20 kappaletta tai jotain sinne päin. Ei tuntunut juuri missään. Muistaakseni en edes nukkunut kuin jonkun normaalin 8-9 tuntia. En menetä mitään siitä jos koko lääkettä ei ole käytössäni.

Tästä nyt on väännetty että lääkitys pitäisi virallisesti siirtää sopimuksella yhteen paikkaan kun on jonkinlaisia kusettajia olemassa jotka saattaisivat hakea pillereitä monesta eri paikasta - minä en tietenkään sellaista ikinä tekisi - mutta minä en hyväksy sitä että A-klinikka ottaa yhteyttä terveyskeskukseen. Sitä ei tule tapahtumaan niin kauan kuin elän enkä kuoltuanikaan suostu allekirjoittamaan yhteydenottopyyntöoikeutuslappua. Olen kuullut varoittavia esimerkkejä ja muita kammotuksia mitä tuollaisesta saattaa seurata kuten ettei saa särkylääkkeitäkään enää lääkäriltä, kuntoutustuki kumotaan, kammottava leima säilyy vaikka olisi ollut absolutistina kymmenen vuotta jne. Ihan loogisestikin ajatellen olen käynyt terveyskeskuslääkärilläni vuodesta 2005 ja jos tälle nyt selviäisi että minulla on ollut ongelmia jotka olen häneltä salannut hänellä olisi kusetettu olo joka pakosti purkautuisi nyrpeytenä ja vastenmielisyytenä minua kohtaan. Ehkä laittaisi palkkamurhaajatkin perääni tai jotain. Mistä sitä tietää.

Nyt sitten sovittiin että minä pyydän ne potilasasiakirjat itse jonkun tekosyyn nojalla ja kiikutan sinne ennen kuin ensimmäistäkään reseptiä kirjoitetaan. Lääkäriaika on varattu maanantaiksi puolentoista viikon päähän mutta se on sillä ehdolla että minulla on ne potilasasiakirjat. Voin kuulemma pyytää ne lain mukaan tulostettuna toimistosihteeriltä eikä lääkärin lupaa tarvita. Sanoin että tuolla on sellainen systeemi mielestäni että lääkärin lupa tarvitaan. Tiedän kun noudin ne työkykytutkimuksia varten puolitoista vuotta sitten. Minun täytyi olla yhteyksissä lääkäriin saadakseni ne. No, soitan maanantaina ja kysyn miten se hoituu.

Hilpeä juttu tosiaan on ettei niillä potilasasiakirjoilla tee paskaakaan! Näin ne vuosi sitten ja aivan vilpittömästi paras tapa hyödyntää se paperinivaska olisi perseen pyyhkiminen niihin :D "Potilas asiallinen ja hyvässä kontaktissa joskin hieman ilmeetön.... Puhuttu opintojen saattamisesta loppuun. Potilaan gradu jäänyt vuosia sitten kesken... Potilas nyt itkuinen. Ei tee kuitenkaan ainakaan syvästi masentunutta vaikutelmaa... Potilas hieman alavireinen kuten aina ennenkin...Nyt vähän positiivisempi. Päällä nätti oranssi huppari". Sanoin ettei noista potilasasiakirjoista näy lääkitys ja tuo muuten ihan symppis sossu näpsäytti "Lääkäri kyllä näkee!" mutta olen itse nähnyt ne paprut eikä lääkärikään näe niistä lääkityksiäni :) Sen kertaiset lääkkeet on mainittu mutta yleensä milligrammamääriä tai mitään ei ole. Eihän se ressu edes muistanut millä milligrammamäärällä käytän Doxalia sillä apteekista kerran soitettiin muttei se hyväksynyt lääkkeen nostopyyntöä kun ei muistanut eikä kai sitten mistään paperistakaan pystynyt sitä tarkistamaan. Toinen vaihtoehto on ettei viitsinyt tarkastaa. Kumpikohan on raskauttavampi vaihtoehto?

Eniveis rasittaa ihan kauheasti noiden joutavien paperien vaatiminen ja toimittaminen mutta pakkohan se on nyt tehdä. Ne haluavat nähdä edes tuon verran etten kuseta heitä. Puhuttiin että sieltä saataisiin minulle kuitenkin parempi lääkitys eli luultavasti kuukauden välein vaihdeltava pitkäkestoinen unilääke niin että Doxal olisi yhtenä sekä ainakin Ketipinor toisena jollain annoksella välillä 200-400 mg. Ja ahdistuslääkkeenä luultavasti Lyrica. Tosiaan eilen sattumoisin kokeilin Lyricaa jo kahdesti ja se on minusta jees. OLen ihan valmis vaihtamaan Diapamin siihen. Ei mulla ole mitään periaatteellista sitä vastaan.

Nämä jutut on tietty mietitty ainoastaan sossun ja minun kesken eikä ole lääkärin mielipidettä asiaan vielä. Ja hilpeä juttu joka tuli mieleen oli että minullahan on ongelma niiden Stellojenkin kanssa - olen nyt nähnyt sossua kahdesti ja puhunut pelkästään alkoholista ja internet-riippuvuudesta - tänä aikana myös Stellat on ollut loppu. Diapamia ei edes näy potilasasiakirjoista kuin puolen vuoden takaa mutta Stellan hain viime kerralla jotain reilu kuukausi sitten ja nekin on ollut jo lopussa tämän pari viikkoa ja aivan vilpittömästi en muistanut koko juttua. Tänään täyttelin riippuvuus-paperia ja jäin miettimään jäikö joku mainitsematta. Mut Stellaa ei ole siellä vaihtoehtona. Kuitenkin viimeksi myin osan toiselle väärinkäyttäjälle ja loput napsin itse. Ei auta kuin kertoa tuo juttu. Se ei tee mitään kauhean hyvää vaikutelmaa etten ole asiaa ottanut puheeksi. Ja jospa jätän väliin tuon lääkkeen myymisestä kertomisen. Sen sijaan saatan olla antelias sielu joka on lahjoittanut osan lääkkeistään kovasta unettomuudesta kärsivälle ystävättärelleen. (Anna mun kaikki kestää. Hilpeintä tässä on että sain raivarin maanantaina PL:lle mm. tämän mielestäni käsittämättömästä, loukkaavasta kommentista "Trisse on kova tyttö valehtelemaan")

Kuitenkin olisi kiva saada lääkitys A-klinikalle ettei tarvitsisi enää ottaa joka yö kooma-annoksia tuota Doxalia. Kerroin että sain kaverilta Ketipinoreita 100 kpl ja uskon että ne toimivat unettomuuteeni yhtenä lääkkeenä. Varsinkin kun sossu sanoi että pelkkään unettomuuteenkin niitä voi nostaa johonkin 600 mg asti. Siinä tapauksessa se on ihan säätökysymys mikä oikea annostus on millä nukkuu. Sanoin ettei minulla ole ollut aamulla niistä mitenkään kooma olo. Siitä kun otin kerran päivällä ahdistukseen 50 mg oli hieman sen päivän.

On kiva että on jokin paikka missä käydä puhumassa. Kerroin tästä viikosta että on mennyt vähän enemmän kuin yleensä. Että jäin maanantaina jänkkäämään siihen ryhmään ja sain bännin. Se oli joutavaa alkoholista johtuvaa itsesäälistä jorinaa. Taustalla oli jotenkin ne synttärini ja jonkinlainen jännityksen purkautuminen ja epävarmuus siitä menivätkö ne oikeasti hyvin ja olinko hyvä emäntä. Kävin nukkumaan vähän omavaltaisesti kaikkien vieraiden vielä poistumatta ja unohdin kauheasti juttuja. Olin vartavasten hommannut kertakäyttömukeja mutten ottanut niitä esille. Samoin unohdin jääkaappiin mm. viinirypäleet jotka oli vartavasten ostettu vieraita varten. Harmittaa sillä en itse ole mikään viinirypälefani mutta muut olisivat ne syöneet. Luulen ettei keskustelukaan käynyt kauhean vilkkaana. Mahdoinko käyttää aikaa liikaa jutellessani serkkuni kanssa keittiössä ja laiminlyödä muita vieraita sekä jättää hiljaisia, toisia tuntemattomia ihmisiä puhumattomaksi esittelemättä näitä edes toisilleen. Mm. E oli varmaan poikakaverinsa kanssa vähän orpona ja yksi M lähti niin aikaisin, nopeasti että hänellä oli varmaan tylsää. Tälläisiä mietteitä tuli mieleen jälkikäteen enkä tiedä olenko liian ankara itselleni. Luulen kuitenkin että tuon maanantain jutun taustalla oli ihan jännityksen purkautuminen juhlista sekä tälläiset tuolloin vain puolittain tiedostetut epävarmat itsesoimaavat ajatukset niin että se reaktiona oli yhtään minut tuntevalle todella ennustettava.

En ole siitä enää kauhean ankara itselleni. Mode ei ole suuttunut minulle vaan kirjoitteli ketjuun ihan lämpimästi, useimmat kokivat että kunhan jaarittelin omia jaarituksiani eikä muita juuri tullut loukatuksi. Paitsi tietty PL. Yksi pieni poikkeus, hmm. Mietin pyydänkö anteeksi, olin kirjoittamassa anteeksipyyntöä kahdesti eilen, tuntui että anteeksipyyntöni olisi itseoikeutuksen hakemista, manipulatiivista, jopa vähän kehuskelevaa selityksissään. Mahdollisesti hän on jopa laittanut meiliosoitteen ignoreen. Jos koen että haluan pyytää anteeksi niin se pitää tehdä julkisesti ja ilman liiallisia selityksiä. Sitä taas pitää kuitenkin miettiä olisiko tuossa teossa jotain masokistisia ulottuvuuksia jotka pitkällä tähtäimellä pahentaisivat kierrettä. Luulenpa että ehkä jätän julkisen anteeksipyynnön väliin koska saisin ryhmässä asiasta kauheasti vaan selkääntaputteluja jalon toimintani johdosta ja siten tarkoituskin menisi päin honkia. Ihan tosi.

Tänään kuitenkin juttelimme internet-riippuvuudesta ja määrittelimme tavoitteeksi että kotonaoloajasta joka päivä kaksi tuntia pidän konetta kiinni. Sekä ruokailuajan. Tämä on tuon sossun idea. Itse en oikein lämmennyt tuolle ruokailujutulle ja sanoin että olen tottunut pelaamaan pataa aina syödessäni ja sörsselini ovat joskus vähän sellaisia että jos niihin kokonaan keskittyy niin ei niitä saa kunnolla syödyksikään. Lisäksi katson viikon aikana viisi elokuvaa ja tämä tv:n/dvd:n käytettyä aikaa ei sisällytetä noihin kahteen tuntiin. Sen sijaan esim. uutisten katsominen voi olla niiden kahden tunnin aikana. Ja varmaan jos väsään koneella työhakemusta ilman nettiyhteyttä. Ja alan myös lukea ahdistuksenhallintakirjaa joka minulla on jo lainassa. Alkoholinkäytöstä ei muuta sovittu kun juomisen ylöskirjaaminen.

Tulin juuri Kontulibin luota. Huomattiin jossain vaiheessa että meillä on yhteisiä harrastuksia ja ajateltiin ryypätä yhdessä. Minä join neljä sidukkaa, vähän viiniä ja ravintolassa siiderin, kaksi fisua ja itsemurhan. Kontu tarjosi nuo shotit vaikka hänen rahatilanteensa ei olisi sitä oikein sallinut. Oli oikein rentoa ja kuulin monista ennestään tuntemattomista asioista kuten Saxpin pakkohoitovideosta. Jäin sitten yöksikin kun kuulemma sieltä löytyy coctaileita joilla nukkuu. Arvioin että nukun melatoniinilla ja 200 mg ketipinorilla ja niin nukuinkin. Aamulla vielä rupateltiin hetki ennen bussille menoa.

Pyysin ja sain kokeiltavaksi kaksi Lyricaa. Aamulla otin sen toisen. En oikein tiedä miten se vaikutti. Se meni varmaan ihan tuon lievän krapulan poistamiseen. Jotenkin tuli ehkä tyyni ja flegmaattinen olo. Jokin välinpitämättömyyden tunne myös mikä oli aikanaan Esucosissa ja opiaateissa. Sellainen olo että toiset ihmiset eivät kauheasti kiinnosta tai asiat liikuta/hetkauta mihinkään suuntaan. En ole varma pidänkö siitä tunteesta ja tuliko se edes Lyricasta. No, on vielä toi toinen. Uskon että se ahdistukseen kyllä auttaa ja voisi ehkä odottaa siihen että on ahdistunut että näkisi miten se toimii.

Olen siis ollut netistä poissa melkein vuorokauden. Sain viikon kirjoituskiellon tukari2:sta Luukkosen jahtaamisesta. Luukkonen on lyhyessä ajassa loukannut monta kertaa pahasti. Hän sanoi sen "Trisse on kova tyttö valehtelemaan", sitten hän on syyttänyt minua palstan pahimmaksi kiusaajaksi ja "destruktoriksi". Ilmeisesti tuo jahtaaminen ja kirjoituskiellon hankkiminen oli minusta paras tapa kumota väite siitä että olisin jonkinlainen destruktori.

Olen jo saanut etäisyyttä näihin juttuihin. Eniten noista satutti tuo kiusaussyyte koska se on ihan käsittämätön. Sen täytyy tarkoittaa minun ironista huumoriani. Minä vaan ironisoin asioita ja tuon mielelläni humoristisessa valossa esille epäsuhtia. Kuten tuossa edellisessä kappaleessa viimeinen lause ei ole itseni kiusaamista vaan huumoria. Sitä repii eniten ihmisistä jotka toimivat kaikkein käsittämimmin ja joiden suhteen on epäsuhtia. Ketään en ole kuitenkaan kiusannut ja tilanne on se että olen itse joutunut laittamaan K:n ignoraatioon. Tämä ihminen jahtaa minua ympäri internetiä blogistani tukari2:lle ja sieltä minun psykologia-foorumiini niin etten yhtään ymmärrä millä logiikalla *minä kiusaisin*. Sama kun joku tulisi omilla avaimillaan tänne ja alkaisi heittelemään tavaroitani ja määkymään sängylläni lojuten että minä kiusaan häntä. Käsittämätöntä. En tajua mitä minulta vaaditaan - sitä ehkä että lopettaisin blogini, sulkisin palstani ja häipyisin netistä?

Jonkin verran myös tuntuu että minua syytetään siitä että olen jotenkin vetoavampi ihminen joka saa luonnostaan eri tilanteissa enemmän myötätuntoa osakseen. ttä minusta yleisesti pidetään helposti enemmän. Pitäisikö minun netistä häipymisen lisäksi vielä muuttaa luonnettani siten etten emotionaalisesti vetoaisi ihmisiin? Luukkonen on hullu. Haluaa nähdä minut jotenkin käsittämättömässä valossa mistä kertoi tuo seksiväärinkäsityskin. En tiedä. Tuli syydettyä melkoista tekstiä kyllä palstalla ja yksityisviesteissä ja moderaattori pyysi lopettamaan koko tiistai-päivän ja joutui sitten sulkemaan minut kun en lopettanut. Harmittaa. Impulssikontrolli on ilmeisesti niin huono ja jumittumistaipumus niin voimakas etten pysty lopettamaan kun saan vaihteen päälle. Luukkonen oli epäreilu ja katala muttei tuo raivoaminen mitään auttanut - se johti vaan siihen että säikeet jouduttiin poistamaan eikä kukaan enää muista minuun kohdistuneita solvauksiakaan kun säikeet on poissa. Se on kuulemma psykologiliiton syynissäkin ja vanhoilla päivillään kai höyrähtänyt pahasti ja jäänee eläkkeelle kirjoitushommiin niin ettei tarvitse enää mainettakaan varoa.

Jäin vain miettimään oliko tämä väistämätön käänne. Kysymys vaivaa minua. Käänne tuntui odotetulta ja jotenkin väistämättömältä mutta minusta se ei kuitenkaan ollut sitä. Sain vaan tarpeekseni syyttelyistä jotka ulottuivat persoonallisuuden piirteisiini asti (huumori, emotionaalinen vetoavuus) ja kaikista alentuvista huomautuksista ja välinpitämättömyydestä. Mutta katsoi asiaa miten tahansa niin olisi pitänyt osata lopettaa. En osannut ilman tuota apua eli nikin sulkemista. En kehtaa heti mennä katsomaankaan mikä on tilanne. Omassa ryhmässäni Ruusunen on vaihteeksi vaahdonnut jotain (minua kai puolustaakseen) sivut täyteen. Just nyt pysyn poissa molemmista paikoista hetken ja lepään päänsärkyni pois. Toivottavasti en saa mitään kunnianloukkausyytettä. Jos tällä tiellä jatkan niin joku päivä sellainenkin saattaa tulla kaikkien riemuksi.

En minä näitä juttuja yötäpäivää mieti vaikka siltä vaikuttaa - juuri olin netistä poissa dokaamassa lähes päivän. Puhuttiin vaan paljon asioista joista lupasin olla vaiti enkä tiedä mitä oikein kirjoittaisinkaan joten jatkan siitä pisteestä missä olin eilen. Olin lähes päivän syömättä, ahmin krapulapizzan tuossa kotimatkalla olevassa pizzeriassa ja nyt on väsynyt olo. Lepään, laitan villasukat jalkaan ja otan buranan. Sitten pitää laittaa kaikki vaatteet pesuun tupakansavun vuoksi ja pestä se kylvyssä iholta ja hiuksilta.

Juhlat menivät minusta ainakin tosi hyvin. Jäin vain miettimään olinko kauhean huono emäntä. Ruokia ei mennyt kauheasti mutta kai ihmiset nyt ymmärsivät että siitä sai syödä kun ne vapaina olivat. Grande idea tuossa oli coctail-tikut mutta ne olivat siinä pöydällä vähän sivussa. Samoin unohdin laittaa kertakäyttömukit näytille eikä kukaan tullut pyytämään. Pulloista päätellen suuri määrä oluita tuli juoduksi ilmankin. Pitää huomenna kiikuttaa ne Lidliin ja laittaa ehkä jo aiemmin piiloon jos uuninkorjaaja on tulossa. (Juuri juhlien jälkeen on kriittinen hetki yrittää hommata sitä kun asunto on juhlasotkuja lukuunottamatta vielä varsin siisti).

Olisikohan pitänyt tutustuttaa ihmisiä enemmän toisiinsa? E oli poikaystävänsä kanssa olivat vähän orpoina samoin kuin serkku oman poikakaverinsa kanssa keittiössä. En tajunnut että serkkuni on noin ujo. Booli olisi parantanut asiaa mutta näin toimeentulotuella eleskellessä on melkomoisen kallista huolehtia omien juomien lisäksi vielä toisten juomisista. Että sitä luottaa että ihmiset osaavat ottaa juomia mukaan mikäli sitä rentoutumiseensa tarvitsevat. Viinan hintaakin ovat mokomat nostaneet. Minuun se vaikuttaa suoraan siten että luovun väkevistä ja alan juomaan aina valkkaria. Eli manipulaatio saavuittanee tarkoituksensa ;) Tallinnasta pitää kyllä mennä hakemaan lasti. Kun vielä voisi luottaa siihen että ne jäävät tänne varastoksi eivätkä mene suoraan heti.

Näin outoa unta. Tunsin 2001-2002 meikun Kirahvista yhden ihanan pojan H:n (tämä siis on totta eikä unta). Hän asui siinä Manskulla baarin vieressä ja usein mentiin heille baarin sulkeuduttua halailemaan ja kuuntelemaan vinyylejä. H oli verbaalisesti todella lahjakas älykkö. Teki etätyönä jotain Linux-juttuja. Hän oli jotenkin vain tosi ihana jossain mielessä ihastuttavin mies jonka olen koskaan tuntenut. Meillä meni vaihteet vaan ristiin sillä baari-illan jälkeen kun juotavaa ei ikinä ollut (H:lla oli jokin periaate ettei osta viinaa kotiin) minä aloin pikkuhiljaa väsyä eikä minusta enää ollut pitämään puoliani sanailussa. H taas senkun kävi ja kävi. Puhetulva jatkui ja hän oli musiikkityyppi ja halusi soittaa minulle isosta valikoimastaan milloin minkin biisin. Sitten aamutunneilla kun se ei ikinä hellittänyt niin että oltaisiin voitu vaikka halailla ja torkkua siinä minä väsyin sen verran että halusin lähteä kotiin. Asuin siinä ihan sadan metrin päässä Pihjalatiellä. Hänestä oli aina tosi tylsää että lähdin ja kerran kun aloin väsyneenä nauramaan hän sanoi jotenkin "Merlynne... ethän sä ole nyt vielä lähdössä? Viimeksi aloit nauramaan noin ja sitten lähdit"

Hän oli tosi pidetty tyyppi siinä Kantiksessamme. Hän mm. toi yhdelle kuusikymppiselle naiselle yksiä aikakausilehtiä joita tämä tarvitsi. Meinaan että oma-aloitteisesti oli aina noin välittävä ja huomaavainen kaikille. Ystäväni S ei kylläkään hänestä pitänyt. Kerran oltiin kolmestaan ja huomasin ettei kemiat yhtään toimi ja hätäratkaisuna keksin että aletaan pelata ristiseiskaa. Jälkikäteen S kommentoi jotenkin "Mä en sitten yhtään jaksa tuollaisia älykköjä" :D Mutta kuitenkin me aina nähtiin siinä baarissa ja sitten hän muutti töiden perässä Hyvinkäälle. Kerran tekstasin ja soitin. Ja hän kai soitti kerran. Tekstarini jälkeen hän oli mennyt käymään Kirahvissa ja sitten tekstasi pettyneenä minulle "Ethän sinä ollutkaan täällä!" Siihen se kuitenkin jäi.

Uni oli sellainen että yritin tavoittaa H:ta. Mulle iski vaan jokin että H on ihana ja olipa kauhea antaa yhteydenpidon jäädä. Mutten saanut mitenkään tavoitettua häntä! Puhelinnumero joka minulla oli oli 09191 (tuo muistuttaa muuten taannoista yliopiston vaihdetta 1911). Soitin numerotiedusteluun ja kysyin siitä mutta numero oli vanhentunut, siihen oli numeroita lisää enkä pahukseksi tiennyt hänen sukunimeään. Unessa nuo kaikki yksityiskohdat täsmäsivät. Häntä kutsuttiin lempinimellä H ja oikeasti hänen nimensä oli Ilkka mutten sukunimeä tiedä. Se selvisi että hän asuu todennäköisesti Lauttasaaressa. Olin vaan paniikissa että mistä minä selvitän hänen henkilöllisyytensä kun tunsin ainoastaan etunimen, lempinimen ja Lauttasaaren!

Uni oli aika surullinen ja ahdistava. Heti herättyäni helpotuin että onhan minulla hänen kännykkänumeronsa. Se on saattanut vaihtua mutta aika monilla toisaalta pysyy samanakin. Jäin miettimään pitäisikö soittaa hänelle. Se tuntuu vaan niin hölmöltä seitsemän vuoden takaa kun en tuolloinkaan älynnyt pitää yhteyttä. Lisäksi hän saattoi olla temperamentiltaan liian levoton minulle - oikeasti hän oli kyllä aika rauhallinen että toi tempoileva verbaali-ilotulitus syttyi vain baari-iltoina turvallisessa seurassa - ihmettelin aina mistä hän saa virtaa laskuhumalavaiheessa. Kerran kysyinkin että käyttääkö hän jotain aineita sillä hänen pupillinsa ovat tosi suuret. Hän kuitenkin vastasi rehellisenoloisesti ettei käytä ja hänellä on vaan luonnostaan isot pupillit eikä kerran päässyt johonkin baariinkaan niiden takia kun epäiltiin narkkariksi. Jotenkin pännii ihan sairaasti että annoin sen yhteydenpidon jäädä.

Näin tuota unta varmaan koska olen vähän yksinäinen ja hellyydenkipeä. Miettiä että pitäisikö yrittää jossain tutustua kivoihin miehiin. En tiedä missä sitten. Blogipiireissä ei ole ollut ketään joka minua kiinnostaisi tai josta minä olisin kiinnostunut. Paitsi ehkä yksi jonka kutsuinkin FB:n kautta tänne muttei päässyt mutten usko että minä kiinnostan häntä mitenkään.

Huomenna näen tukari2:lta yhden kundin jonka luo mennään pussikaljalle. Ehdin jo vähän kyllä ärtyä häneen jo noiden yksityisviestien aikana ja läpsäistä vähän. Hän kun haluaisi tietää täsmälleen milloin nähdään ja minun huomisen aikataulut riippuu seiskanratikan, 40-bussilinjan sekä neljän ruuhkan keskinäisistä suhteista. Varmaan tuossa unessa oli taustalla tämäkin tapaaminen. Unessa oli H:n lisäksi jostain syystä kauheasti kenobiittejä. Nuo kenobiitit varmaan edustivat minulle seksiä.

"Viestit jotka on ehkä kuitenkin parasta jättää lähettämättä"
---

"Surullisenkuuluisa naapurinne tässä. Tiedän aiheuttaneeni teille kaikenlaista harmia ja mielipahaa. Sitä olen aikanaan pyytänyt anteeksi mutta varmasti väärin sanoin ja väärällä tavalla – yksi asiaan vaikuttava seikka on se ettei minulla ole omaa tulostinta joten joudun muut kuin käsin kirjoitetut kirjeet käymään tulostamassa toisaalla. Niinpä kriisilaput ja vastaukset vastaaviin ovat tulleet sottaisilla harakanvarpaillani.

Vuonna 2006 tapahtui ikävä episodi että luulin häiritsevän musiikin tulevan teidän asunnostanne kun se tosiasuassa kuului naapurirapusta. Soitin yöllä ovikelloa ärtyneenä. Olin jo unilääkkeetkin ottanut. Pyysin tilanteessa anteeksi mutta luulen että pelästytin tahtomattani kovasti perheenne rouvan. Yritin sitä yöllä paikata lähettämällä käsinkirjoitetun anteeksipyynnön ja viisieurosen. Olen mahtanut silmissänne käyttäytyä aivan hirvittävän moukkamaisesti. Voin vain sanoa että olin paniikissa ja halusin korjata aiheuttamani pahanmielen eikä siinä käsillä ollut nättiä suitsukerasiaa taikka suklaarasiaa ja niinpä toimin typerästi ja paniikissa mutta hyvillä tarkoitusperillä. Rahan ei ollut mitenkään tarkoitus loukata!

Olen myös ollut ymmärtävinäni ettei asuntoni siisteystaso ole aina vastannut kriteereitänne Se on minun helppo toisaalta ymmärtää sillä se ei läheskään aina vastaa omiaankaan kriteerejäni. Mutta kunkin omia yksityisasioita nämä kuitenkin pääosin ovat onneksi, taloyhtiönkin asiaan ottaman kannan mukaan.

Pahoittelen etten tiedä nimiänne vaikka minun varmaan pitäisi jotain kautta. Onnittelen teitä kauniista lapsesta ja hyvin kasvatetusta koirasta. Pariskuntanne naispuolisen jäsenen käyttäytymisestäkään ei minulla huomautettavaa ole. Me tervehdimme toisiamme aina nähdessämme - emme välttämättä sydämellisesti mutta kuitenkin - kaiketi ei ole enää mitenkään realistinen uskomus että meistä kehittyisi parhaita ystävättäriä. Pariskuntanne miehen käyttäytymistä olen joutunut ihmettelemään enemmän. Ystävällissävyisiin nyökkäyksiini tai tervehdyksiini hän ei ikinä vastaa vaan jää hetkeksi ”moljottamaan” minua. Minulle ei ole ihan selvinnyt onko kyseessä hänen puoleltaan jonkinlaisesta ylenkatseesta vaiko pelon aiheuttamasta reaktiosta. Mikä lieneekään syy niin hän yleensä sieppaa vauvan kainaloon, vetää koiran luokseen ja juoksee nopeasti kotiin.

Olen varmaan herkkähipiäinen eikä minun pitäisi piitata koko jutusta mutta se herättää minussa jonkinlaista ärtymystä ja ylenkatsetta. Mikäli asiat ovat jotenkin jääneet puutteellisesti selvitetyiksi niin pyydän nyt uudestaan anteeksi moukkamaista käytöstä johon syyllistyin syksyllä 2006. Se oli hirveä juttu mutta onneksi siitä aikaa on kulunut jo yli kolme vuotta ja suurimmista traumoista on varmastikin päästy jo yli puolin ja toisin. Vai onko tämä ihan silkkaa toiveajatteluani? Toivoisin että voisimme olla viileissä mutta asiallisissa naapuriväleissä ja käyttäytyä yleisten käyttäytymisnormien mukaan toisiamme kohtaan eli vähintäänkin tervehtiä/nyökätä silloin kun molempien harmiksi joudumme toisiamme näkemään. Uskon että tuollaisella toiminnalla annamme myös perheen pienimmille hyvää esimerkkiä.

Henkilökohtaisesti olen joutavaan ja raukkamaiseen moljottamiseen tympääntynyt mutta mikäli miespuolinen jäsenenne esim. pelkää ja halveksii minua niin paljon ettei saa päätään toimimaan nyökkäämisen vertaakaan minut nähdessääb niin voin mielihyvin toimittaa hänelle viikkoaikatauluni joista selviää mitkä ajankohdat ovat riskivyöhykettä jolloin olen todennäköisesti poistumassa taikka palaamassa kotiini ja jolloin hänen olisi siis ihan tosissaan parasta piileskellä kotosalla taaperon ja dobermannin kanssa.

Ystävällisin ja terveisin,
Trisse

Kivaa - tänään on juhlat! Tulkaa kaikki :)

Pidän siis synttärit tuossa lauantaina. Fiilikseni olivat vähän ristiriitaiset tuossa välissä sillä aloin jännittää ja pelkäsin jaksanko siivota. Ja että tuleeko kukaan. Näin painajaisia siitä että en jaksa siivota ja kaupat ovat jostain syystä kiinni etten saa ostettua ruokaakaan.

Nyt näyttää että tosi kiva porukka on tulossa - peliporukkamme lähes kokonaisuudessaan, muutama muu samoissa piireissä liikkuva, eri lukupiireistä kaksi tyttöä, H sekä serkkuni poikakaverinsa kanssa! Olin jotenkin tosi ilahtunut tuosta serkun tulosta. Toivoin että hän pääsisi. Meillä on yhdeksän vuoden ikäero emme siksi ole olleet aikuisiällä kovin läheisiä mutta pidän hänestä hyvin paljon. Näiden lisäksi S tulee miehensä kanssa elleivät he mene mökille sekä yksi E. Muita epävarmoja viitisen päälle. Jos kaikki luvanneet tulevat pääsevät on meitä varmaan 15+ - ikinä täällä ollut niin paljon ihmisiä.

Mitä siivouksen jaksamiseen tulee niin äidin kanssa tehty pohjasiivous on täällä yhä taustalla ja niinpä saa kohtuullisen siistiä aika vaivattomasti. Yleisillä standardeilla täällä lienee epäsiistiä mutta jos joku antaa sen kaivaa napaansa niin oma ongelma.

Muuten kun kirjoitin tuosta serkun tulemisesta niin muodostin ihmeellisen skenaarion mielessäni. Että serkku ei ole ollut kauhean innostunut tulemisesta mutta hän on puhunut äitinsä (tätini) kanssa puhelimessa ja täti on sanonut että tottakai sinun täytyy mennä jos Merlynne on kerta kutsunut ja osta sille joku kiva lahja ja hän voi maksaa sen serkun tilille jälkikäteen. WTF???? Kuvittelen aina tälläisiä juttuja että jos jotain ikään kuin positiivista tapahtuu siinä on taustalla jotain paranoidista, pahantahtoista, olen saanut säälipisteitä tms. ja sitten luulen tietäväni usein toisten ihmisten keskusteluista mitä nämä ovat kahdestaan käyneet. Usein nuo kuvitelmat ovat täysin mahdollisia ja joskus jopa todennäköisiä mutta toisissa tilanteissa kuten nyt ne ovat yksinomaan pähkähulluja! Koska mikään ei viittaa siihen että näin olisi tapahtunut - olen vaan omassa pikkupäässäni kuvitellut asioita. Mutta jotenkin näen vaan tuon puhelinkeskustelun sieluni silmin ja se tuntuu niin mahdolliselta. Kyllä minä olen kanssa yksi. Ihme touhua! Hyvä kun en ole jo tädille soittamassa että toivon ettei tämä puuttuisi tuolla tavoin serkkuni ja minun väleihin. Olen ihan kahjo! :)

Sain toimeentulotukea syys-marraskuulle ja tämä tekee elämisbudjetista ihan kohtuullisen. Niinpä ajattelin tilata psykiatriajan hoitaakseni lääkityksen sopivaksi. En ollut uskoa kun soitin yhteen paikkaan ja kysyin mitä 45 min aika maksaa niin sanoivat 130 euroa!!! Haloo??? Jos joku tietää psykiatrin joka on hyvä ja jolla olisi vaikkapa pelkästään vaatimaton 90 euron taksa niin olkaa kilttejä ja kertokaa esim. spostitse merlynnen gmail.com